3D- ja tietomallinnus
Suunnitelmien havainnollistaminen (3D)
Yrityksemme on järjestelmällisesti kehittänyt havainnollistamismenetelmiä ja luonut uusia toteutustapoja suunnitelmien esittelylle. Erityisesti suunnitelman tilankäytön ja toiminnallisten ratkaisujen esittelyssä kohteesta laadittu virtuaalimalli on ylivoimaisesti toimivin ratkaisu.
Havainnekuvasta voidaan tarkastella tilojen muodostumista, valo-varjosuhteita, rakenteiden ja kasvillisuuden mitoitusta, päällysteratkaisuja, rajauksia ja kaikkea, joka liittyy lopulliseen kohteen rakentamiseen. Maaston muodot voidaan esittää maastomalleilla, joista edelleen on saatavissa pituus- ja poikkileikkauksia.
Lue lisää
Kulunut sanonta ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” pitää paikkansa vielä nykyäänkin. Havainnollistamisen merkitys on jatkuvasti kasvanut. Suunnittelijan on kuvattava suunnitteluratkaisunsa mahdollisimman realistisesti niin, että päätöksien teolle on riittävät lähtökohdat. Kauniisti väritetty suunnitelma ei aina yksinään riitä takaamaan laadukasta lopputulosta. Ratkaisuja on voitava tarkastella sovitettuna todelliseen ympäristöön.
Virtuaalimallin avulla voidaan ”laskeutua” kohteessa liikkuvan ihmisen silmien tasolle ja kulkea suunnitellussa kohteessa mihin tahansa. Näin voidaan mahdollisimman tarkasti arvioida jo luonnosvaiheessa suunniteltuja ratkaisuja ja materiaalivalintoja. Yksittäisiä näkymiä voidaan poimia erillisiksi kuviksi ja liittää suunnitelmiin. Kohteeseen voidaan määritellä reitti, jota pitkin kuljetaan ja luoda video näkymistä reitin varrella. Tämä video voidaan edelleen jakaa kaikkien suunnitteluun osallistuvien kesken.
Maastomalli
Maastomallilla kuvataan nykyisen ja suunnitellun maaston pinta kolmiulotteisella kolmio- tai neliöverkolla. Maastomalleja voidaan tämän jälkeen hyödyntää monin tavoin suunnittelun eri vaiheissa.
Maastomallien perustieto tuotetaan digitaalisilla mittausmenetelmillä. Maastomittaukset suoritetaan takymetreillä tai GPS-mittauksena. Yhä enenevissä määrin voidaan hyödyntää myös erilaisia laserkeilausaineistoja. Saatu lähtötieto muunnetaan suunnitteluohjelmien käyttämään muotoon ja tuodaan suunnitelmiin.
Lue lisää
Maastomallien avulla voidaan tarkastella maanpinta eri tarkoituksia varten. Maastomallin avulla voidaan havainnollisesti esittää ja visualisoida maaston nykyiset muodot ja suunnitelmien mukaiset uudet muodot. Nykyisen ja suunnitellun maanpinnan muotoja voidaan vertailla ja keskenään ja tuottaa massatietoa tarvittavista leikkauksista ja täytöistä.
Maastomallieilla voidaan tarkastella ja suunnitella hulevesienvalumasuuntia ja ohjausta ja laatia pinnantasaussuunnitelmia. Maastomallit mahdollistavat myös monipuoliset pituus- ja poikkileikkaukset ja väylien suunnittelun ja tasauksen.
Maastomalleja voidaan hyödyntää myös pienissäkin suunnittelukohteissa, esim. arvioitaessa tarvittavien leikkausten ja täyttöjen määrää pientalojen tonttien muotoilussa. Rakennusten korkeustasojen määritttelyssä maastomallista on myös suurta apua. Valmiista maastomallista voidaan tarkastella pinnan korkeuksia missä tahansa kohdassa rakennettavaa aluetta.
Kaikki palvelut
VIHER- JA MAISEMASUUNNITTELU